04 Jäälautalla

En tiedä, olenko tehnyt elämäni suurimman virheen vai hyvän päätöksen. Tänä viikonloppuna minä ja Dino erottiin. Kai. Olen niin tunteet pinnassa, olen helpottunut ja kauhuissani, olen surullinen ja onnellinen. En tiedä mitä tämä meinaa. Olemme tällä hetkellä väliaikaisesti eronneet. Jatkamme tätä muutaman viikon. Sitten näemme, haluammeko jatkaa vai onko parempi erota.
Tai minä näen. Dino ei tietenkään halua erota. Mutta ehkä hän näkee nyt, miten pyörin masennuksen keskellä, miten olen kyllästynyt miettimään päivästä toiseen tapoja kuinka lopettaa elämä, ja ehkä hän sitten ymmärtää, että ero voi olla minun kannaltani parempi vaihtoehto. Ei riitoja. Ei huolta toisesta. Vain minä itse ja tunteeni, joihin toivon mukaan saan apua.

Minun ja Dinon taival on kestänyt melkein yhden ajankierron. Se on pitkä aika, jonka kuluessa olemme ehtineet rakentaa yhdessä tukevat perustukset elämällemme. Nyt ne revitään pois ja tuntuu, että joudun aloittamaan kaiken suhteen alusta. Tuntuu kuin olisin jäänyt keväällä, jäiden sulaessa yksinään jäälautalle ajelehtimaan. Ei mitään varmaa tietoa tulevasta. Vain toivo siitä, että pääsen takaisin rantaan, aloittamaan kaiken alusta.
Saatan olla jatkossa onnellisempi. Saatan saada ystäviä, saatan alkaa tekemään asioita vapaammin. Elämään.
Saatan kaivata Dinoa ja huomata, etten pärjää sittenkään ilman häntä. Saatamme kummatkin kypsyä ja löytää taas toisemme. Kohtalo.
Saatan keikahtaa jäälautalta ja kadottaa itseni. Jäädä jumittamaan paikoilleen, epätietoisena siitä, mitä oikeasti haluan. Joutua hukkaan.

Tällä hetkellä elän kuitenkin jossain aivan uudessa ulottuvuudessa. Täällä olen vain minä. Olen yksin! Ja en tiedä miksi, mutta tunnen olevani helpottunut.
Minun täytyy ehkä kertoa teille viikonlopun tapahtumista tarkemmin, jotta syyt tähän avautuvat teille. Mutta minun täytyy ensin odottaa, että tunteeni tasautuvat. Minä pelkään, minä riemuitsen, minä murrun, minä elän!