maanantai 30. syyskuuta 2013

01 Kapulat suhteiden rattaissa

Pitkäaikaisessa suhteessa tulee vastaan ylä- ja alamäkiä, oli sitten kyse ystävyydestä tai parisuhteesta. Itselläni on tällä hetkellä huonommat kaudet meneillään niin ystävyys- kuin rakkausrintamallakin. Dinon kanssa tulee riideltyä jatkuvasti, eikä edes mistään mustasukkaisuudesta tai toisen paheista, vaan vaikka siitä kuka jätti kahvikupin pöydälle ja kuka ei hyväksy maahanmuuttoa.


En tiedä miksi, mutta olen ehkä kadottamassa sen tunteen, mikä minulla ja Dinolla oli aikoinaan. Sen tunteen kun toisen kanssa oli oikeasti hyvä olla, ei tarvinnut stressata sitä milloin uusi, entistäkin turhempi riita puhkeaa tai toinen suuttuu mitättömästä. Ennen kaikkea olen menettämässä kokonaan kiinnostukseni seurustella - suurin osa kavereistani ovat sinkkuja, he menevät ja tekevät, eikä aina tarvitse sommitella omia menojaan toisen menojen mukaan. Olen kai liian helposti luovuttava. Pelkään vain, ettei Dino ehkä olekkaan se henkilö, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.
Dino on herkkä ja huolehtivainen. Yleensä hän tekee kaikkensa miellyttääkseen minua, vaikka pitää kyllä päänsä jos itse vaadin liikoja. Hän on huumorintajuinen, hän hellii ja silittää, hän pussaa minua kun luulee että nukun ja kuiskaa korvaani "rakas". Hän on ensimmäinen henkilö jota olen rakastanut ja ensimmäinen seksikokemukseni oli Dinon kanssa. Dino on turvallinen. Luotettava.
Mutta myös helposti horjuva. Kuorensa alla masentunut ja haavoittunut. Hän kertoo miten rakastaa minua ja tappaisi itsensä jos eroaisimme, ja ahdistun siitä. Hän juo joka viikonloppu, hän lopetti koulut kesken, hän ei urheile. Hän käy vain satunnaisissa töissä.

Tänään taas mietin Leoa, sillä nykyisin minulla on tapana ajatella häntä paljon. Viikonloppuisin hakeudun iltaisin hänen seuraansa, me nauramme ja kuuntelemme musiikkia. En ole koskaan pettänyt Dinoa. En tiedä haluaisinko ikinä pettää Dinoa...
Mutta Leon nimen kuuleminen, hänen äänensä, se tapa millä hän sanoo nimeni, miten hän saa minut aina nauramaan, hänen ilosta kirkkaat silmänsä - ne saavat sydämeni kiertymään solmuun ja tekemään piruetin toisensa jälkeen.

Mutta mistä tiedän, milloin olen ihastunut oikeasti? Milloin tiedän, että rakastan Dinoa oikeasti, ja Leon ajatteleminen on vain ohimenevää? Vai milloin kannattaa oikeasti vain elää hetkessä ja tehdä niinkuin sydän käskee, sillä muuten saattaisin elää loppuelämäni suhteessa, jossa en ole onnellinen? Mutta olenko onnellinen? Mitä Leossa on, mikä puuttuu Dinosta?
Miten voin tehdä ratkaisun, kun tiedän että teimpä mitä tahansa, joku satuttaa itsensä? Tänään päätin, etten enää koskaan sano Leon nimeä ääneen ja yritän vain unohtaa.

"If you love two people at the same time, choose the second. Because if you really loved the first one, you wouldn't have fallen for the second."
- Johnny Depp

Mä tunnen olevani hukassa.